Translate

torstai 12. syyskuuta 2013

Uusia alkuja No. 2

Toinen loppukesällä aloittamani projekti on muhinut mielessäni jo puolisen vuotta aina siitä asti, kun siivosin käsityölehtiäni ja löysin vanhojen Käsityökerho-lehtien joukosta nämä ohjeet. Ensialkuun tuli niistä mieleen mummon aikaiset, kalangasta virkatut, kovat sohvatyynyt, jotka jättivät aina kunnon jäljen poskeen päikkärien seurauksena. Tarkemmin malleja tutkailtuani totesin kuitenkin, että upeita ja haastaviahan nuo ovat, enkä voinut vastustaa kiusausta koittaa josko se minunkin virkkuukoukkuni taipuisi tuollaisiin kuvioihin.


Alkukesästä tehdyltä Suomen reissulta tarttui sitten mukaan Novitan virkkauslankaa, joka tuntui sopivan pehmoiselta poskea vasten. Pakkohan se ensimmäinen tyyny oli heti kotiin palattua aloittaa. Tässä nyt sitten tuo nykyinen tekele. Jälki ei ole yhtä tiivistä kuin mallissa, mikä johtunee käsialastani ja siitä, etten jälleen käytä ohjeessa mainittua lankaa. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta! Jospa tuo kokonaisuus ei siitä kuitenkaan kovin kärsisi.


Tätä projektia tulen tosin itseni tuntien väkertämään vielä hyvän aikaa. Jos ei puhti vielä tyynyjen jälkeen lopahda, olisi tarkoituksena virkkailla tyynyille myös kaveriksi mätsäävät yölampun varjostimet. Katsotaan kuinka pitkään innostusta riittää, pitäähän sitä unelmia olla!

tiistai 20. elokuuta 2013

Uusia alkuja No. 1

Jostain syystä aina kun vanha projekti on saatu valmiiksi, putkahtaa jostain uusi idea, joka on aivan pakko aloittaa, oli sitten elämäntilanne ja ehtiminen millainen tahansa. Niin kävi minulla taas kerran, saatuani palmikkohupparini valmiiksi. Oikeastaan idea uuteen projektiin syntyi jo aikaisemmin, katsellessani esikoiselleni aikanaan virkkaamaani torkkupeittoa perinteisistä isoäidinneliöistä.

Esikoisen torkkuopeitto

Kyllähän sen pikkusiskonkin pitää oma peitto saada! Eipä siis muuta kuin toimeen. Tällä kertaa halusin kuitenkin koittaa hieman erilaista tilkkumallia. Suosikikseni valikoitui tällainen muunnelma perinteisestä granny-neliöstä. Kuvan mallitilkusta löysin täältä ja kuvan perusteella sitten väkertelin itselleni seuraavanlaiset tilkut omaa projektiani varten.


Tilkkujen värit valikoituivat esikoisen peiton ja lastenhuoneen väritykseen sopivaksi. Värityksen vuoksi tämänkertainen projektini kulkeekin työnimellä auringonkukkapelto. Samalla se tuo piristävää vaihtelua yksivärisille neule- ja virkkuutöille. Näitä kelpaa väkerrellä syksyn harmailla sadekeleillä!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Hupullinen palmikkovillatakki

Nyt se on sitten vihdoin ja viimein valmis ja olen uuden palmikkovillatakin onnellinen omistaja! Pitkään sitä väkersin ja purkaakin piti pitkä pätkä, mutta nyt se on tuossa edessäni ja olen vihdoin tyytyväinen lopputulokseen!
Edestä...
...ja takaa
  Erityisesti pidän tuosta mallikuviosta, josta tässä vähän parempi kuva:


Erilaisia palmikkokuvioita yhdisteltynä, yksinkertaista ja haastavampaa yhdessä. Voila!
Alkuperäinen garnstudion malli löytyy täältä, jota sitten muokkasin jälleen langan ja mieltymykseni mukaan. Käytännössä jätin tekemättä alkuperäisessä mallissa olevan vyötärökaitaleen ja tein korkean kauluksen sijaan hupun. Hihoissa ja takakappaleessa käytin alkuperäisestä mallista poiketen etukappaleen mallineuletta. Muutosten ja langanvaihdoksen vuoksi jouduin muokkaamaan hieman mallineuletta. Saatavana ei ollut tuota ohjeessa mainittua Dropsin lankaa, joten käytin paikallista harmaata 100% villalankaa, jota neuloin kaksinkertaisena, jotta takista tulisi paksumpi. Tarkoitus kun oli tehdä villatakki, joka kävisi syksyllä vaikka ulkoilutakista.

Vaikka takki on jo sinällään valmis, leikittelen vielä ajatuksella ommella takkiin ohut vuori. Silloin se suojaisi paremmin syksyn purevilta tuulilta. Samaten pohdiskelen, tekisinkö takkiin vyön, kun lankaakin jäi sopivasti jäljelle. En ole kuitenkaan päässyt lopputulokseen siitä, sopisiko tähän malliin vyö ja pitäisikö vyö tehdä takin ohuempien palmikkomallien tyyliin vai ihan vai tuolla reunan resorimallilla. Mitä olette lukijat mieltä?

Nyt sitten vain odottelemaan syksyn viimoja ja viileämpiä säitä, jotta saadaan takki käyttöön!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

4kk sitten...

...syntyi meille pikkuinen tytön tyllerö, joka on venähtänyt pituutta sekä kasvattanut painoa jo vallan kovasti. Lähes saman verran on kulunut aikaa siitä, kun viimeksi tänne olen postaillut. Lienee siis aika vähän aktivoitua jälleen palmikkopajan suhteen. Osittain poissaoloni syytä on ollut oma väsymys ja saamattomuus, mutta osaltaan myös tyttöstämme vaivannut koliikki. Se nimittäin imi aika lailla mehut ensimmäisinä parina kuukautena. Onneksi itkut ovat nyt helpottaneet ja esikoisemmekin on aloittanut päiväkodin, joten eiköhän tässä taas muutama hetki jää palmikkopajallekin.

Täysin ilman käsitöitä en ole näitä päälle kolmea kuukautta ollut. Pikkuisen syntymän jälkeen olen kerennyt saamaan valmiiksi viimeisimmän ylpeyden aiheeni, palmikkohupparin, ja aloitamaan úseamman uudenkin projektin. Tällä kertaa en kuitenkaan esittele vielä omia tekeleitäni, kun kuvamateriaali on niiden osalta puutteellista. Tässä sen sijaan löytämäni uusi malli, johon rakastuin ensi silmäyksellä! Suosittelen!

http://www.sundayknits.com/tapestry.html

Tämä tosin on niitä sitku-malleja. Nykyinen elämäntilanne kun ei salli kovin pitkiä neulontasessioita. Mutta, mutta... Vielä minä ton joskus teen! Jos vaikka sitten eläkepäivien rattona ;).

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Paketti tuli perille...

...nimittäin viime perjantaina klo 21.18 syntyi suloinen tyttäremme Venla mitoin 4985g ja 54cm. Tätä pientä ihmettä olemme nyt sitten päässeet katselemaan viikon verran ja kaiken kaikkiaan mukavasti on mennyt. Isosisko tykkää pikkuisesta kuin hullu puurosta, eikä pahempia mustasukkaisuuden merkkejä ole ainakaan vielä ollut havaittavissa. Innokkaimpia hellimisyrityksiä on kuitenkin pitänyt hieman "suitsia", ettei pikkusiskosta tule ihan rusina. Katsotaan miten tilanne kehittyy, kun molemmat isoäidit ovat vuorollaan olleet meitä täällä auttelemassa. Amonaikaa lienee tällä tietoa vielä ainakin tuonne toukokuun alkuun.

Pikkuneidin maailmaan tulon seurauksena tulee blogini luultavasti olemaan vähän enemmän kesannolla kuin aikaisemmin, mutta koetan silti säännöllisen epäsäännöllisesti postailla tänne neuleprojektikuulumisiani tai ainakin -suunnitelmiani. Nähtäväksi jää kuinka paljon aikaa niiden toteuttamiseen sitten jää kahden pikkuneidin kanssa touhutessa. Toivottavasti jaksatte silti roikkua mukana palmikkopajan kuvioissa! :)

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tossut jämälangasta

Jatkan tällä kertaa jo aikaisemmin aloittamaani projektia "jämälankojen tuhoaminen". Lankakorin uumenista löytyneet kerän loput 7-veljeksen liukuvärjättyä lankaa kokivat muodonmuutoksen ja sain taas muutaman pienen kerän "jämiä" käytettyä. Jospa sitä kohta jo löytyisi tilaa uusille langoille. Tarkalleen en tuota langan nimeä enää muista, kun se on ostettu jo useampi vuosi sitten. Jos tiedätte niin vinkatkaa :).


Mallin keksin Novitan Sukkalehdestä (malli d), mutta varsi jäi tällä kertaa lyhyemmäksi kuin ohjeessa ja lopputuloksena ovat siis nämä neulotut tossut. Reunassa koristeena oleva palmikko pääsisi varmaankin paremmin oikeuksiinsa yksivärisestä langasta tehdyissä tossuissa, mutta käypä se näinkin. Tossut lämmittävät mukavasti varpaita talvisen kylmällä lattialla tepsutellessa ja valmistuvat nopeasti! Pitänee tehdä vielä muutamat vierasvaraksi, jos jämälankoja riittää :).


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vauvan palmikkopipo

Pikkukakkosemme syntymän lähestyessä on vauvaneuleinnostukseni saanut jälleen uutta polttoainetta liekkeihinsä. Löydettyäni Drops:in ohjesivuilta suloisen myssyn ohjeen (http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=b16&d_id=13&lang=fi) aloinkin sitten kaivella lankavarastojani. Langaksi valikoitui tällä kertaa paikalliselta tuttavalta saatu täkäläinen pehmoinen sekoitepuuvillalanka Childhood, jota olen jo jonkin aikaa pyöritellyt sormissani.

Enpä minä kuitenkaan tälläkään kertaa saanut pysyttyä ohjeen antamissa rajoissa, vaan lähdin muokkailemaan mallia omien mieltymysten mukaiseksi. Lopputuloksena syntyi palmikkopipo, jonka huippua koristaa osittain palmikoitu tupsu ja jonka reunaan on virkattu muutama kerros kiinteitä silmukoita. Sen verran lankaakin vielä jäi, että myssy saa kaverikseen ainakin pikkuiset palmikkosukat.

Tässä vielä kuvamateriaalia tämänkertaisesta tekeleestä:




P.S. Tervetuloa mukaan palmikoiden ym. maailmaan Papupajassa! :)